ajankohtaista‎ > ‎

Aurinkopaneeleja Kariniemen katoille - yhteishankinta valmisteilla

posted Feb 26, 2019, 12:09 PM by Juha Hertsi
https://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2523076

Kariniemi-seura on valmistellyt aurinkopaneelien yhteishankintaa alueen pientaloille. 

Kariniemen alue sijaitsee kulttuurihistoriallisella alueella ja siksi alueen kiinteistöjen muutokset vaativat enemmän byrokratiaa kuin yleensä. Kariniemi-seura auttaa kiinteistöjä yhteishankinnassa ja luo yhteiset tausta-aineistot toimenpideluvan taustaksi. Seura kilpailuttaa parhaan alueelle soveltuvan toimittajan, minkä jälkeen jokainen hankkkeeseen mukaan lähtevä kiinteistö tekee sopimuksen omalta osaltaan. 

Alueella on toistakymmentä paneelien hankinnasta kiinnostunutta tilaajaa. Kariniemi-seuran on tarkoitus kokoontua päättämään asiasta maaliskuun alussa. 

– Tavoitteena on, että aurinkopaneelit olisivat jo keväästä katoilla toiminnassa. Motiva on kiinnostunut toiminnastamme ja Päijät-Hämeen liiton ilmasto- ja energianeuvonta on ollut myös mukana, kertoo Kariniemi-seuran puheenjohtaja Pirjo Varumo

Seura on pitänyt kaksi tilaisuutta aiheesta. Ensimmäisessä illassa keskusteltiin viime vuoden lopulla ajatuksesta, eduista ja hinnoista. Toisessa tilaisuudessa tammikuun lopulla käytiin tarkemmin läpi aurinkopaneelien yhteishankintaa ja kaupungin toimenpidelupavelvoitteita. 


Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi
Comments